Omakotisäätiö logo

Pasi

Lähihoitaja

Minä olen Pasi.


Olen opiskellut lähihoitajaksi oppisopimuskoulutuksella ja valmistunut lähihoitajaksi v. 2008. Olen työskennellyt Helsingin kaupungilla erilaisissa hoitoyksiköissä vuoteen 2014, jonka jälkeen siirryin yksityiselle palveluntarjoajalle. Omakotisäätiössä olen työskennellyt vuodesta 2017 alkaen. Lähihoitajana työskennellessäni työtehtäviini kuuluu mm. asukkaiden päivittäinen perushoito, lääkehoito, ohjaaminen päivittäisissä askareissa sekä hygienian hoidossa.


Työskentelen hoitajana, koska koen työn tärkeänä sekä merkityksellisenä. Pyrin olemaan rauhallinen, asukkaita kuunteleva ja aidosti läsnä oleva hoitaja. Olen sosiaalinen ja koen vahvuudekseni juuri ulospäinsuuntautuneen luonteeni, jonka ansiosta nautin keskusteluista ja toimimisesta asukkaiden kanssa.


Ryhmäkoti Rantaniityssä parasta on hyvä ja reilu työyhteisö, missä ongelmista puhutaan suoraan ja niihin puututaan. Työyhteisö myös tukee ja auttaa aina tarpeen mukaan, mikä heijastuu myös kaikkeen työskentelyyn positiivisesti hyvänä ilmapiirinä. Työn suunnitelmallisuus sekä oman työn suunnitteluun on Rantaniityssä tarpeeksi aikaa, jotta työ tehtäviin voi paneutua kunnolla. Ryhmäkodin tunnelma onkin rento ja kotoinen. Hoitajat viettävät aikaa mahdollisuuksien mukaan asukkaiden kanssa istuskellen ja keskustellen ryhmäkodin yhteisissä tiloissa. Ryhmäkodissa on lisäksi paljon erilaisia sohvia missä asukkaat voivat loikoilla ja lepäillä esim. televisiota katsellen.


Koen työyhteisön olevan yhtenäinen ja tasapuolinen, mikä auttaa ja tukee tarpeen mukaan. Tämä auttaa pitämään työn mielekkäänä ja jaksaa auttamaan myös hankalina hetkinä.

Omakotisäätiö yrityksenä

Omakotisäätiö on voittoa tavoittelematon yritys. Säätiö on toiminut Puotilassa vuodesta 1963. Säätiö tuottaa palveluja ikäihmisille: kotihoitoa ja muuta toiminnallisuutta ikäihmisten koteihin, erilaisia asumismuotoja ja ympärivuorokautista hoivaa. Palvelulupauksensa toteutukseen säätiö tarvitsee ammattitaitoisia ja työhönsä sitoituneita työntekijöitä. Yhteiskunnallisena yrityksenä säätiö tuottaa palvelunsa vahvan arvoperustan pohjalta: yksilöllisyys, vastuullisuus ja inhimillisyys.


Työkaverit 90

Ota yhteyttä

 
 
 
 

Urasivusto

Työkaverit

Työyksiköt

Ryhmäkodit

Kotihoito