Muistisairaan omaisena

Kun muistisairaus on edennyt niin pitkälle, ettei kotona pärjääminen enää onnistu kotihoidon turvin, on ryhmäkoti turvallinen ratkaisu. Omakotisäätiössä on kaksi palvelutaloa, Mäntylä ja Merilä, joissa on yhteensä viisi ryhmäkotia. Jokaista ryhmäkotia asuttaa 15 ikäihmistä.

91-vuotias Vieno on asunut Merilän Aallokossa yli viisi vuotta. Alunperin Karjalasta kotoisin oleva Vieno joutui jättämään 17-vuotiaana kotiseudut ja muuttamaan evakkona sodan jaloista pois. Uusi koti 10-lapsiselle perheelle löytyi Pohjanmaalta. Oman kodin perustettuaan Vieno muutti Jyväskylään, jossa asui ja työskenteli 35 vuotta. Eläköidyttyään, hän muutti tyttäriensä ja lastenlastensa luokse Helsinkiin, jossa hän on ehtinyt asua jo yli 30 vuotta.

Vieno on ollut koko elämänsä aktiivinen ja käsistään taitava “Äiti on aina ollut kova leipomaan ja kätevä käsistään – nuorempana hän teki vaattemmekin itse”, Raili-tytär kertoo. Iän karttuessa Vieno sairastui muistisairauteen. Pitkään hän oli omatoiminen ja viihtyi hyvin kotonaan. Raili-tytär vieraili usein ja auttoi tarpeen mukaan. Sairauden edetessä, saatiin apua kotihoidosta, mutta lopulta Vienon tuen tarve edellytti hoivakotipaikkaa.

“Emme siskon kanssa uskaltaneet edes toivoa, että äiti saisi paikan Puotilasta – ihan läheltä omaa kotiaan ja saattoi näin pysytellä tutuksi tulleella kotiseudullaan. Asun itsekin Vartiokylässä, joten äitiä tapaamaan on lyhyt matka” Vienon tytär Raili iloitsee. Lyhyen välimatkan lisäksi Raili on tyytyväinen ryhmäkodin viihtyisyydestä ja sen ilmapiiristä. “Äidillä on oma huone ja omat tutut tavarat ympärillään - se lisää kodikkuutta. Ympäristö on muutenkin kodinomainen ja ilmapiiri on viihtyisä ja mukava. Aallokkoon on aina kiva tulla”.

Muistisairauden kanssa eläminen vaatii tukea ja virikkeitä. Raili kiittääkin Omakotisäätiötä, joka on hoitotyön lisäksi panostanut asukkaiden viihtyvyyttä ja elämänlaatua parantavaan viriketoimintaan. “Omakotisäätiössä on oma virikevastaava Jenni, joka tekee mahtavaa työtä. Viihtyvyyttä lisätään vuodenaikojen mukaan vaihtelevilla koristeilla ja yhteisiä tapahtumia järjestetään. Viimeksi laskiaisena oli mukava tapahtuma ulkona poniajeluineen ja makkaranpaistoineen. Ystävänpäivänä oli tanssit. Asukkailleen mukavaa toimintaa järjestävät myös Aallokon omat hoittajat ja hoiva-avustajat. Arjen askareiden ohella kuunnellaan musiikkia, askarrellaan, leivotaan ja pelataan. Piristystä saadaan myös vaikka hoitamalla kauneutta – rullataan papiljotit hiuksiin tai lakataan kynnet”.

Muistisairauden edetessä monet kognitiiviset taidot alkavat hiipumaan. Mielikin saattaa seikkailla omia polkujaan ja viipyä vaikka lapsuudessa. Ryhmäkodin aktivoiva- ja viriketoiminta tekee kuitenkin mielelle hyvää, vaikkei asukas välttämättä sitä suusanallisesti kerrokaan tai aktiivisesti osallistu itse tekemiseen “Vieno-äiti osallistuu tarkkailemalla ja olemus kertoo ilosta. Kasvoille saattaa levitä hymy. Välillä äiti nauraa ja puhuukin paljon, välillä hoitaja saa hellän taputuksen poskelle. Koen, että muistisairaus saattaa olla lohdullistakin – mielenmaailma voi olla vaikka miten rikasta.”, Raili-tytär kertoo.

Raili kiittelee Omakotisäätiön henkilökuntaa, “Lähihoitajan työ on vaativaa ja monesti mietin heidän jaksamistaan. Omakotisäätiön Aallokossa ollaan hienosti onnistuttu luomaan kodinomainen ilmapiiri ja hoivatyön ohella panostetaan viihtyvyyteen ja elämänlaadun parantamiseen. Omaiset otetaan myös tiivisti mukaan toimintaan ja henkilökunta lähettää esimerkiksi kuvia ja videoita kuulumisista. Kommunikointi on avointa ja myös haasteista ja huonoista päivistä kerrotaan rehellisesti. Omaisena on turvallinen olo, kun tietää, että äidistä pidetään hyvää huolta.”

Raili-tytär lähettääkin Omakotisäätiön henkilökunnalle lämpimät terveiset: “olen kiitollinen että he jaksavat tehdä tätä työtä. olen oppinut tuntemaan henkilökuntaa hyvin ja sinne on aina kiva mennä.”