Omakotisäätiö logo

Nazan

Lähihoitaja

Minä olen Nazan.


Aloitin vuonna 2020 lähihoitajana Omakotisäätiöllä. Kokemusta lähihoitajan tehtävistä on kertynyt vasta lyhyen matkaa, mutta olen pitänyt täällä työskentelystä. Lähihoitajan tehtävien lisäksi olen ryhmäkodin viriketoimintavastaava ja kuulun omavalvonnan kehittämisen ryhmään.

Hoitajana olen sydämellinen, empaattinen, iloinen ja aina valmis auttamaan. Kannan vastuun työstäni ja teen töitä ahkerasti. Minulle on tärkeää, että vaikka töissä on välillä kiirettäkin, niin työote on silti empaattinen ja asukaslähtöinen. Asukkaiden ilo on minun iloni.


Toivon, että hoitajana saan kehittää itseäni ja ammattitaitoani jatkossakin. Koen, että tässä ammatissa ei ole koskaan ”valmis”, vaan aina voi kehittää itseään enemmän. Se pitää työn mielekkäänä vuosienkin vieriessä.


Vanamossa parasta on yhteenkuuluvuus. Tunnelma on lämmin ja aito. Kaikki tukevat toisiaan ja ilmapiiri on positiivinen ja huumorintajuinen. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty – sanotaan. Mekin suunnittelemme päivän kulun aina ennen jokaista vuoroa ja teemme vastuunjaon vuoroissa tasapuolisesti. Meillä tehdään 2- ja 3-vuorotyötä. Listat suunnitellaan yhdessä kaikkien hoitajien kesken.


Työkaverini ovat ihania. Meillä on hyvä, monipuolinentyötiimi. Jokainen on aina valmis joustamaan ja auttamaan. Toistemme kunnioitus ja arvostus on meille tärkeää.

Omakotisäätiö yrityksenä

Omakotisäätiö on voittoa tavoittelematon yritys. Säätiö on toiminut Puotilassa vuodesta 1963. Säätiö tuottaa palveluja ikäihmisille: kotihoitoa ja muuta toiminnallisuutta ikäihmisten koteihin, erilaisia asumismuotoja ja ympärivuorokautista hoivaa. Palvelulupauksensa toteutukseen säätiö tarvitsee ammattitaitoisia ja työhönsä sitoituneita työntekijöitä. Yhteiskunnallisena yrityksenä säätiö tuottaa palvelunsa vahvan arvoperustan pohjalta: yksilöllisyys, vastuullisuus ja inhimillisyys.


Työkaverit 90

Ota yhteyttä

 
 
 
 

Urasivusto

Työkaverit

Työyksiköt

Ryhmäkodit

Kotihoito