Suomen kieli on tutkitusti yksi vaikeimpia kieliä oppia. Ohitsemme kirii ainoastaan Islanti sekä mandariinikiinan vaikeat koukerot. Ei siis mikään ihme, että rakkaan kielemme oppiminen on haasteellista. Illatiivit, allatiivit ja laksatiivit menevät herkästi sekaisin ihan kotoperäiselläkin hoitajalla, puhumattakaan siitä, että äidinkieli olisi jokin muu. Usein mielletään, että monikulttuurisella hoitoalalla suurin haaste on juuri kielitaito. Tai pikemminkin sen puute.

Kulttuurit ovat kuitenkin paljon enemmän kuin pelkkää kielioppia.

Aloimme kehittää työhyvinvointia Omakotisäätiön työntekijöiden kanssa. Yhdeksi ydinkysymykseksi jo heti projektin alussa nousi eri kulttuurit. Koettiin, että hyvä työpaikka olisi ikään kuin kulttuurien sulatusuuni: jokaisen tausta, taidot ja näkökannat otetaan huomioon, ja jokainen saa olla sitä mitä on. Kun nämä sovittaa sujuvasti lainsäädäntöön, hyviin työmenetelmiin, tasavertaisuuteen ja asiakaslähtöiseen toimintaan, ollaan aika lailla hyvän työyhteisön ytimessä.

Mutta mitä on kulttuuri? Suurin osa mieltää, että kulttuurit tulevat Suomeen ulkoapäin. Perinteinen ajatus on, että toisen kulttuurin edustaja puhuu eri kieltä kuin minä, syö eri ruokia kuin minä ja on eri värinen kuin minä. Kulttuuri on kuitenkin käsitteenä jotain paljon laajempaa. Jo oman maamme sisältää löytyy lukemattomia lähtökohtia ja taustoja – kulttuuriperimää, jonka perimme vanhemmiltamme.

Vaikka erilaiset kulttuurit ovat usein jakautuneet vahvasti maantieteellisille alueille, myös samalla maatilkulla voi hyvin ilmetä paljon toisistaan poikkeavia kulttuureita. Meillä voi olla vahva, suomalainen identiteetti, ja toisaalta taas sormet ja varpaat syvällä maalaiselämän mullassa, jolloin kaupungin hulina tuntuu turvattomalta. Toinen taas tuntee olonsa turvallisimmaksi keskustan ihmisvilinässä, kaupungin sykkeessä. Kotomaassamme on romaaneja, äidinkielenään ruotsia puhuvia, leppoisia savolaisia ja tuntureilla kasvaneita lappilaisia. Pelkästään edellä mainittujen työkulttuuri voi erota merkittävästi toisistaan, vaikka jokainen puhua palpattaisi äidinkielenään ensimmäistä kotimaista.

On tärkeää, että emme lokeroita ihmisiä, tulivat he mistä tahansa. Eikä vähiten siksi, että yleensä lokerointi menee metsään. Jokainen afrikkalainen ei ole tumma, jokainen aasialainen ei ole Thaimaasta ja jokainen Muhammed ei ole syntynyt Somaliassa. Ei ole mitenkään ennenkuulumatonta, että esimerkiksi tulkkipalveluja tilatessa ei oteta huomioon maan paikallisia murteita ja käykin niin, että samasta kielestä huolimatta tulkki ja vanhus eivät ymmärrä toisiaan. Toki sama voi käydä ihan kotosuomalaisillakin. Kun bamlaa täböö stadin slangia, ni pöndeltä stadiin lyftannu kaiffari ei välttis hiffaa midist, mist bamlataa.

Kulttuurit ovat rikkaus, mutta taustalta voi löytyä myös rasitteita, joita työyhteisössä on opittava tunnistamaan ja käsittelemään. Kuoleman kohtaaminen ei ole kenellekään helppoa, mutta joillekin se on erityisen vaikeaa. Suomessa asuu yhä enemmän ihmisiä, joiden taustalta löytyy esimerkiksi sotatraumoja. Kävi ilmi, että omassa työyhteisössämme piili lukuisia tarinoita siitä, kuinka kuolema on kohdattu epäinhimillisissä olosuhteissa. Nämä traumat tapaavat tulla kolkuttelemaan olkapäille aina vaikeissa tilanteissa, jos niitä ei pääse käsittelemään. Traumojen käsittelyssä työyhteisön avoimuus, sallivuus, keskustelu ja työterveyden kanssa tehtävä yhteistyö ovat tärkeitä. Ensisijaisesti meidän on kuitenkin opittava tunnistamaan nämä lähtökodat, jotta haasteisiin voidaan ylipäätään puuttua. Jos kaikki omastamme poikkeavat kulttuurit koetaan yhdeksi, värikkääksi ihmisryhmäksi, jäävät haasteet herkästi piileviksi ja niiden aiheuttamat ongelmat verhotaan monikulttuurisuuden rasitteiksi.

Kulttuurit ovat siis niin monipuolisia ja moninaisia, että niitä on mahdoton asettaa viivoille, lokeroida tai lajitella. Mutta niitä voidaan oppia ymmärtämään. On naiivia ajatella, että koska olemme suomalainen työpaikka ja sijaitsemme pääkaupunkiseudun vilinässä, olisi työyhteisömme puhtaasti suomalainen. Toimintamallit rakentuvat näet työntekijöidemme varaan. Asukaslähtöisyyden lisäksi omaa toimintaa tulee siis tarkastella myös hoitajalähtöisesti, sillä hoitajat ovat yrityksen tärkein työkalu. Monikulttuurisen itsetutkiskelun kautta voimme hyödyntää eri kulttuurien antia ja tarjota sellaisen työympäristön kaikille työntekijöille, jossa heidän työpanoksestaan ja työhyvinvoinnistaan pidetään huolta. Kun molemmat toteutuvat – molemmat voittavat.

Henna-Riikka Honkanen, sairaanhoitaja, osastonhoitaja